tiistai 18. kesäkuuta 2024

Hopen ja Finnin skandaalisuudelma

Jokainen pystyi näkemään mihin suuntaan tämä juonikuvio oli menossa.

 


 

Hope ja Finn lähentyivät jatkuvasti, ja olivat toistensa tukena. Viimeksi Finn jo hieroi päänsärystä kärsivää Hopea.

Kun Finn palasi kotiin Sheilan ja Deaconin häistä hän yritti heti kertoa Steffylle miten päätyi häihin vahingossa. Mutta Steffy huomasi somefeedissään kuvan joka kertoi hänelle kaiken oleellisen. Siellä se hänen aviomiehensä patsasteli häissä otetun kuvan taustalla.



 

Sitten Steffy halusi lopettaa Hope for the future-malliston, koska sillä menee niin huonosti. Hope julisti siksi jo sodan Steffyä vastaan. Ridge päätti että mallisto saa jatkaa. 

Tässä riidassa Finn ei ollutkaan vaimonsa puolella, vaan puolusti Hopen mallistoa Steffylle.

Ja sitten Hope tarvitsi taas Finnin "taikasormia" päänsärkynsä ja stressinsä takia. Tällä kertaa Hopelle ei riittänyt pelkkä hieronta, vaan hän suuteli Finniä!

 


 

Tämä tapahtui USA:ssa perjantain jakson lopussa, joten katsojat joutuivat miettimään koko viikonlopun yli tapahtuiko suudelma oikeasti, vai kuvitteliko Hope omiaan.

Mutta onneksi seuraavan viikon tapahtumien traileri paljasti että Hopen ja Finnin välillä jo vaatteetkin saavat kyytiä. Siitä oli helppo päätellä että kyseessä oli vain Hopen fantasia. Taas. Aikaisemminhan Hope fantasioi pitkään Thomasista. Ennen kuin siitä tuli todellisuutta.

Hope myöntää (Finnille!) haluavansa itselleen Finnin kaltaisen miehen. Hope kertoo Finnille miten arvostaa tätä ja ottaa Finnin käden omaansa... juuri silloin Steffy tulee paikalle ja vaatii saada tietää mitä on tekeillä. "Pysy kaukana aviomiehestäni!"

 


 

Finn vakuuttaa ettei Steffyn tarvitse olla huolissaan hänen ystävyydestään Hopen kanssa. Steffy ei tykkää siitä että Finn viettää aikaa Hopen seurassa. Steffyn mielestä Hope manipuloi Finniä myötämieliseksi Sheilalle.

Hope järkyttää jo Brookeakin kehumalla Finniä tälle. "Puhut Steffyn aviomiehestä!" Hope vakuuttaa ettei aio yrittää Finniä... vaikka tämä sattuukin olemaan hänen mielestään yksi parhaista miehistä koskaan.

 



Beth sairastuu, ja Hope kutsuu tietysti Finnin lääkärin ominaisuudessa paikalle. Finnin jo lähdettyä Hope fantasioi että tämä palaa takaisin hakemaan unohtunutta kännykkäänsä...




Hope on kasvanut aikuiseksi naiseksi, ja alkaa koko ajan muistuttaa enemmän äitiään Brookea, tuota "laakson lutkaa" (slut from the Valley).

Steffyn vuoksi Thomas jätti Hopen. Olisiko sopiva kosto jos Hope varastaisi Steffyn miehen?

 



2 kommenttia:

  1. Eipä ollut yllätys hopelta. Samaa maata kuin äitinsä. Ensin thomas ja nyt steffyn aviomies finn. Jep!🤨

    VastaaPoista
  2. Steffyhän se enkeli on. Ensin jätti Hopen hääpuvussaan hiihtohissiin ja vihitytti itsensä Liamin kanssa, sitten tappoi Thornin tyttären Alexandran ja viimeksi "Sheilan" tai ainakin ihmisen. Huumehörhöissään sai Finnin rakastumaan itseensä ja lastensa isistäkään ei ollut varmaa tietoa, ekasta epäiltyinä olivat Bill ja Liam ja toisesta Finn ja Liam. Eikä hän ole edes Erik Forresterin sukua, vaikka sitä aina painottaakin. Hänen isänsä isähän oli Massimo. Eli se siitä täydellisestä Steffystä.

    VastaaPoista