Kun Bill vakuutti rakastuneensa psykopaattitappaja-Sheilaan kaikki hänen läheisensä kauhistuivat. Hänelle yrittivät vuoroitellen puhua järkeä Liam ja Wyatt, Brooke sekä kyynelsilmäinen Katie, mutta kaikki turhaan. Bill jyrisi että Sheila on hänen elämänsä nainen, se ainoa joka on koskaan todella ymmärtänyt häntä.
Mutta silti sarjan fanit yrittivät kuumeisesti keksiä syytä Billin käytökselle. Jotain muuta kuin se että hän on menettänyt järkensä. Yksi suosittu spekulaatio oli että Billin miekka-kaulakoru myrkyttää häntä.
Lopulta totuus paljastettiin. Bill ja Ridge olivat mukana FBI:n juonessa saada Sheila telkien taakse eliniäksi. Tarkoituksena oli että Sheila rakastuisi Billiin ja alkaisi tunnustaa tälle tekemiään rikoksia.
Bill alkoi olla jo epätoivoinen, hän ei enää kauaa kestäisi esittää olevansa rakastunut murhaajaan. Bill päätti kosia Sheilaa saadakseen tämän avautumaan murhaavasta historiastaan.
Aluksi Sheila oli epäileväinen siitä mitä kosinnan takana oikein piilee, mutta myöntyi siihen sitten. Ja Billin yhä udellessa Sheila myönsi viimein tappaneensa mehiläisille allergisen Lance Dayn mehiläisillä. (kuka oli Lance Day?)
Ridge, FBI ja Bill olivat innoissaan kun Sheila saatiin nyt nalkkiin. Mutta Sheila kuuli Billin puhuvan puhelimeen, ja hänelle valkeni Billin koko petos kaikessa laajuudessaan. Billin ja Sheilan riita muuttui fyysiseksi, ja päättyi siihen kun Sheila tippui parvekkeen kaiteen yli.