torstai 28. toukokuuta 2015

Kauniit ja rohkeat jää kesätauolle

Kuten aina, eikä tällä kertaa taida edes tulla ikävä. Viimeinen jakso ennen kesätaukoa nähdään perjantaina 12.6. Emmerdale sen sijaan jatkuu koko kesän, tosin vain yhden jakson päivätahtia.

Voi sanoa että Kaunareiden tulossa olevien jaksojen tapahtumat eivät kiinnosta minua. Nyt on Suomessakin nähty Carolinen ja Ridgen suhteen alkutahdit. En käsitä miksi tällä parilla on niin paljon faneja. Heidän pariutumisensa vain oksettaa minua, kuusikymppinen Ridgehän on niin vanha että voisi iältään olla Carolinen ukki.



Ja sitten se toinen tuleva pari, Rick ja Maya, ei myöskään inspiroi tippaakaan. Ainoa vähänkään kiinnostava juonikuvio tällä hetkellä on Hopen raskaus.


Ennen kesätaukoa ei ehdi tapahtua oikein mitään mainitsemisen arvoista. Onko sillä oikeasti mitään väliä kumpi on Forresterin toimitusjohtaja, Rick vai Ridge?

Sarjassahan on nyt vieraillut Ericin veli John. Jo 90-luvulla Kauniissa ja rohkeissa nähtiin Johnin tytär Jessica Forrester ja hänen äitinsä Maggie. Ivy ja Jessica ovat siis vähintään siskopuolia. Kuka on Ivyn äiti?

Ja missä ihmeessä on Deaconin toinen lapsi, pikku-Eric? Aivan, Deaconilla on Hopen lisäksi toinenkin lapsi. Alunperin Deacon tuli sarjaan koska hän on Amberin serkun Beckyn lapsen isä. Lapsen jonka Amber varasti serkultaan ja yritti uskotella olevan hänen omansa, kun Amberin oma lapsi syntyi kuolleena. Myöhemmin Beckykin kuoli haimasyöpään.

USA:ssa Steffy on palannut sarjaan, tällä kertaa kuulemma pysyvästi. Saapa nähdä. Se ei tiedä ainakaan hyvää Liamin ja Ivyn suhteelle.

torstai 14. toukokuuta 2015

Rick kosii Mayaa

En vaan voi tajuta miksi Rick haluaisi tuon onnenonkijan? Mayaa kiinnostaa Rickissä vain raha ja status.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Hope saa keskenmenon

Tätä on ehkä odotettu pitkään: Hope Logan on raskaana, ja lapsen isä on hänen tuore aviomiehensä Wyatt Spencer. Vahinkolapsi mutta minkäs teet, abortti tuntuu olevan kielletty sana saippuaoopperoissa.

Hopen raskaus ei kuitenkaan pääty onnellisesti. En tiedä miten tämän juonikuvion olisi käynyt, ellei Hopen esittäjä Kim Matula olisi päättänyt lähteä pois Kauniista ja rohkeista. Juuri ennen kuin Kim häippäsee pois sarjasta Hope tippuu portaat alas ja menettää siinä rytäkässä lapsensa. Hope päättää lähteä Italiaan äitinsä Brooken luokse toipumaan.


lauantai 9. toukokuuta 2015

Nicole paljastaa Mayan salaisuuden Wyattille

En odota innolla. Tuntuu että tällä hetkellä USA:ssa ei ole olemassa kuin yksi ainoa juonikuvio, eikä se kiinnosta minua pätkääkään. En ole koskaan tykännyt Mayasta.