maanantai 26. joulukuuta 2016

Caroline ja Thomas ovat turhia

Carolinella ja Thomasilla ei näytä enää olevan tarkoitusta Kauniissa ja rohkeissa. Huhutaan että Carolinen näyttelijällä Linsey Godfreyllä ei ole enää sopimusta sarjan kanssa, ja Thomasinkin esittäjä Pierson Fode on tehnyt viime aikoina muita projekteja.


Joitakin kuukausia sitten Caroline lähti sarjassa New Yorkiin poikansa Douglasin kanssa, kun avioliitto Ridgen kanssa hajosi. Pian Thomaskin seurasi Carolinea Nykkiin. Palaako kumpikaan enää Los Angelesiin?


Bold And The Beautiful News: Linsey Godfrey Bumped To Recurring Status?

maanantai 12. joulukuuta 2016

Brooke valitsi Ridgen

Brooken ja Billin suhde on ohi. Aikaisemmin Bill jätti Brooken alttarille, ja se olikin näköjään sitten lopun alkua. Brooke tuhosi siis taas siskonsa onnen ja avioliiton aivan turhaan.

Kun häät eivät toteutuneetkaan Brooken täytyi tehdä vaikea valinta Billin ja Ridgen välillä. Ridge yritti parhaansa mukaan hurmata Brookea esimerkiksi hiekkasydämellä ja jopa kosi vanhaa heilaansa Stephanien sormuksella.


Lopulta Brooke teki valintansa ja jätti Billin.


Brooke ja Ridge ovat taas yhdessä niin kuin pitääkin.


torstai 1. joulukuuta 2016

Nicole muutti mielensä liian myöhään

Aiemmin Rick ja Maya pyysivät Nicolea synnyttämään heille toisen lapsen. Nicole suostui ensin mutta muutti sitten mielensä. Se vain oli liian myöhäistä, Zende oli jo uuden mahdollisen raskausuutisen kauhistuttamana päätynyt sänkyyn yhdessä Sashan kanssa.


Nicole vieläpä yllätti nämä rakastavaiset itse teosta.


Tämähän oli peräti vasta toinen kerta kun Zende petti Nicolea Sashan kanssa. Miksi ihmeessä nämä petturit ovat yhä Nicolen elämässä? Mitä kukaan tekee miehellä jolle ajatuskin raskaudesta on tekosyy rynnätä pettämään naistansa tämän siskon kanssa? Miksi kukaan olisi väleissä siskonsa kanssa jonka elämän päätehtävä on päästä kuksimaan siskonsa poikaystävää?

No Zende on tietysti (taas) kovin katuvainen, ja on anteeksipyyntönä kosinut Nicolea toistuvasti. Toivottavasti Nicole ei koskaan suostu Zenden kosintaan. Nicole ansaitsee parempaa, antaisi vaan Zenden ja Sashan pitää toisensa.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Ja uusin kolmiodraama on...

Eric on toipunut hyvin aivoverenvuodostaan. Sairasvuoteellaan hän allekirjoitti valtakirjan Quinnille ja teki tuoreesta vaimostaan Forresterin uuden toimitusjohtajan.


Forresterin muotitalossa keskitytään lähinnä romansseihin ja valtataisteiluihin, mutta ehditäänhän toki joskus myös pitää muotinäytöksiä. Ridge yritti turhaan sabotoida Quinnin ensimmäistä näytöstä, ja jostain syystä lopputuloksena oli että Quinn sai päälleen Ridgen "showstopperin".



Muotinäytöksen aikaan Eric paranteli vielä vointiaan kotosalla, ja sai sinne seurakseen Katien. Eric ja Katie ovat lähentyneet viime aikoina. Quinn tykkäsikin kyttyrää kun kotiin tullessaan huomasi huulipunaa viinilasissa.


Ja eiköhän Quinnin mustasukkaisuus pääse valloilleen kun hän kuulee kuka on Ericin uusi naapuri: Katie.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kohuttu juonikuvio alkaa Suomessa

Tämän huvin alkutahdit on nähty jo meilläkin, kun Liam koomisuuden huipentumana onnistui lyömään itsensä tajuttomaksi lentokoneen vessassa. Sen jälkeen Liamia on pyörryttänyt aina välillä, mutta ei, lääkäriin ei voi missään nimessä mennä.

Ensi viikolla Suomen jaksoissa Quinn kidnappaa Liamin kun tämä menettää tajuntansa kadulla hänen edessään.

Liam menettää muistinsa ja löytää enkelinsä.

Quinn rakastuu Liamiin ja aloittaa tämän kanssa seksisuhteen. Liam ei tiedä rakastelevansa pahimman vihanaisensa kanssa joten onko kyseessä raiskaus tai seksuaalinen hyväksikäyttö? Joka tapauksessa tämä juoni herätti USA:ssa paljon pahennusta katsojien keskuudessa.


Kaiken kohokohta on se kun Quinn yrittää tappaa juonittelukumppaninsa Deaconin työntämällä tämän alas jyrkänteeltä. Deacon ei tosin ihmeellisesti kuole.


Ja Liamin poissaollessa Wyatt käyttää tietysti tilanteen hyväkseen ja menee naimisiin Steffyn kanssa.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Brooken ja Billin häädramaa

Paluustaan lähtien RJ on yrittänyt estää äitiään naimasta Billiä, mutta turhaan.


Brookeahan ei kiinnosta Billissä pelkästään rakkaus vaan myös Forresterin osakkeet. Quinnin ja Ericin mentyä naimisiin Eric antoi Quinnille valtakirjan ja teki hänestä Forresterin toimitusjohtajan! Kaikki muut haluavat tietysti moisen noita-akan pois vallasta.



Brooken valmistautuessa naimaan Billin RJ saa viimein isänsä myöntämään totuuden - Ridge rakastaa yhä Brookea.



Myös Donna on saapunut pitkästä aikaa sarjaan.


Ridge yrittää estää häät, mutta Brooke valitsee sittenkin Billin. 


Mutta lopullisen päätöksen tekeekin Bill - hän jättää Brooken alttarille!

perjantai 28. lokakuuta 2016

Näiden kahden itsekkyydellä ei ole mitään rajaa

Juuri kun Nicole ja Zende ovat viimein löytäneet toisensa uudelleen ja saaneet nauttia hetken rakkaussuhteen onnesta niin mitäpä tekevätkään itsekkyyden multihuipentumat Rick ja Mäyä? Pyytävät Nicolea synnyttämään heille toisen lapsen!


Miksi he eivät voi antaa nuorelle naiselle edes muutamaa vuotta lomaa synnytyskoneena toimimisesta? Mikä hiton kiire on tuottaa maailmaan lisää sukulaisuussuhteistaan hämmentyneitä kakaroita?


Nicole-raukka on taas vaikean päätöksen edessä. Oma onni vai muiden?

maanantai 24. lokakuuta 2016

Wyatt, ikuinen kakkonen

Aivan liian pitkän soutamisen ja huopaamisen jälkeen Steffy on viimein jättänyt aviomiehensä Wyattin ja palannut Liamin luokse. Jo oli aikakin. On aina niin naurettavaa kun sarjassa korostetaan olevinaan avioliiton pyhyyttä, vaikka ei kukaan koskaan viihdy liitossaan kahta sekuntia kauempaa. Steffykin oli lähtökuopissa siitä asti kun Liam palasi kotiin katoamisensa jälkeen.


Kuten olen jo aiemminkin maininnut niin Wyattilla täytyy olla pahoja henkisiä ongelmia. Ensinnäkin se että hänelle kelpaa vain naiset jotka ovat ensin olleet hänen veljensä kanssa - Hope, Steffy, Ivy.

Ja sitten se että kaikki nämä naiset haluavat lopulta mieluummin olla Liamin kuin Wyattin kanssa. Miltä tuntuu jäädä aina kakkoseksi veljelleen? Mitä niin ihanaa Liamissa on verrattuna Wyattiin?


Mutta kenen syytä Wyattin sydämen jatkuva särkyminen veljen vuoksi on? Varmaankin vain hänen itsensä, oma moka kun pystyy kiinnostumaan vain veljensä naisista.

Ja mitä tulee Ivyyn niin mikään hänen elämässään ei ole muuttunut. Juuri nyt Suomen jaksoissa hän tunnusti rakkautensa Liamille ennen lähtöään Australiaan. Vuotta myöhemmin USA:n jaksoissa sama meno jatkuu - Ivy vonkaa yhä Liamia, turhaan. Vaatii aikamoista epätoivoa pukeutua Steffyn hääpukuun ja kuvitella että siten Liam kiinnostuisi.

torstai 29. syyskuuta 2016

Sasha saapuu sarjaan Suomessakin

Nicolen lapsuudenystävä Sasha saapuu Kauniisiin ja rohkeisiin Suomen jaksoissa ensi viikolla. Nicole on ilahtunut ystävänsä ilmestymisestä Los Angelesiin, mutta miksi Julius ei voi sietää Sashaa silmissään?


Myöhemmin paljastuu syy Juliuksen penseydelle: Sasha on Juliuksen salainen avioton lapsi! Kaikesta valittava tekopyhä Julius on siis itse kaikkea muuta kuin puhdas pulmunen.

Aluksi Sashan ainoa tarkoitus sarjassa on vietellä ah niin viaton Zende pois Nicolen luota, ja siinähän Sasha lopulta onnistuu. Zende ja Nicole eroavat hetkeksi, mutta palaavat yhteen Nicolen synnytyksen jälkeen. Yhdessä vaiheessa epätoivoinen Sasha valehtelee jopa olevansa raskaana Zendelle.

Tuoreimpana juttuna USA:n jaksoissa on ollut Thomasin ja Sashan romanssi.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Vanhan kurpan yksinäiset häät päättyvät tragediaan

Koko perhe ja suku ovat Ericin ja Quinnin suhdetta ja avioliittoa vastaan. Vaikka Quinn yrittää kovasti suostutella esimerkiksi Wyattia tulemaan häihin lopulta ainoa joka viitsii saapua paikalle on... Ivy. Ja vain siksi että viime aikoina Quinn ja Ivy ovat juonitelleet yhdessä saadakseen Steffyn ja Wyattin pysymään yhdessä. Niin, Ivyn tosirakkaushan on Liam.





Häiden jälkeen Eric sanoo suorat sanat eräille pettureille. Valitettavasti hänen terveytensä ei enää kestä hänen romanssinsa kohtaamaa vastustusta, ja Eric kaatuu tajuttomana maahan. Hänet kiidätetään sairaalaan.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Tuleeko Quinnistä rouva Forrester?

Eric pyysi Quinnia muuttamaan luokseen Forresterien kartanoon, ja Quinn suostui tietysti ilomielin. Steffyn ja muiden kovaääninen protestointi ei ole auttanut yhtään. Steffyhän on toistuvasti uhannut erota Wyattista jos Eric ja Quinn eivät lopeta suhdettaan.

Vanhaksi hölmöksi Quinn-suhteensa vuoksi haukuttu Eric ei anna kateellisten sukulaistensa estää itseään, suhde etenee kuin höyryjuna. Uusimpana käänteenä Eic kosi Quinniä, joka tietysti suostui riemumielin.


Stephaniekin yrittää parhaansa mukaan vastustaa kihlausta, hänen muotokuvansa putosi (taas) takan päältä. Mutta eikö mikään todella voi estää tätä avioliittoa?


perjantai 2. syyskuuta 2016

R.J. palaa kotiin vanhentuneena

Aina täysin syyttä niin upean hyviksi vanhemmiksi kehutut Ridge ja Brooke lähettivät poikansa R.J.:n sisäoppilaitokseen jo suunnilleen vauvaikäisenä.

R.J. tekee paluun sarjaan syyskuussa USA:n jaksoissa. R.J. on tietysti vanhentunut huomattavasti ja on nyt jo teini-ikäinen.

Teini-R.J.:n rooliin on valittu näyttelijä Anthony Turpel.

torstai 25. elokuuta 2016

Taistelu lapsesta

Billin ja Katien avioliitto on ohi, koska Bill on taas pettänyt vaimoaan Brooken kanssa. Billin mielestä kaikki syy on tietysti Katiessa, joka alkoholismillaan ajoi hänet Brooken syliin. Mutta tosiasiassa Billin ja Brooken petturuus sai Katien tarttumaan pulloon.


Billin mielestä Willin paikka ei ole masentuneen ja alkoholisoituneen äitinsä luona. Niinpä Bill järjestää Alisonin viemään Willin pois.

Video: Katie huomaa Willin kadonneen

Myöhemmin siskokset yhdistävät voimansa ja vaativat Billiä kertomaan missä Will on.


Sekä Ridge että Katie ovat nyt vapaita. Palaavatko he yhteen? Ainakin he suunnittelevat vievänsä Billin Forrester-osakkeet avioerossa.