tiistai 9. huhtikuuta 2024

Sheila on elossa!

Aikaisemmassa juonipaljastuksessa kerrottiin että Steffy tappoi Sheilan. Vai tappoiko?

Sheilan (tai jonkun Sheilan näköisen) kuollessa hän ei ollut ainoa uhri. Tulilinjalle joutui myös Finn, ja ennenkaikkea hänen avioliittonsa Steffyn kanssa.

Luonnollisesti Finn hiukan järkyttyi kun Steffy kertoi hänelle tappaneensa Sheilan (video).

Finn tuntui olevan enemmän huolissaan kuolleesta tappajaäidistään kuin siitä mitä hänen vaimonsa joutui käymään läpi. Finn tuijotteli ja kosketteli Sheilan verta.





Finnin on vaikea hyväksyä sitä että hänen vaimonsa on tappanut hänen äitinsä. Finn ei pysty jäämään kotiin Steffyn luokse, ja viettää yön työpaikallaan.

Myöhemmin Finn palaa kotiin, mutta alkaa heti nähdä näkyjä Sheilasta. Siitä kuinka tämä kuolemaa tehdessään rukoilee poikaansa apuun.

 



Deacon puolestaan on järkyttynyt saadessaan tietää Finniltä että hänen kihlattunsa Sheila on kuollut, ja vieläpä Steffyn tappamana.

Katsojien silmille hierottiin Sheilan ruumistakin. "Kattokaa ny, kyllä se on kuollu. Ihan varmasti on. On on on."

 



 

Deacon toistelee ettei voi uskoa tätä. Hän ei voi uskoa Sheilan tehneen sitä. Deaconin mielestä Sheila ei olisi murtautunut Steffyn kotiin, ja hyökännyt tätä kohti. Deacon väittää että Sheila oli muuttunut, oikeasti tällä kertaa.

Myöhemmin Deacon järjesti Sheilalle muistotilaisuuden, jossa oli hänen lisäkseen paikalla Hope ja Finn.

 


 

Muistotilaisuuden jälkeen Deacon seuraa Sheilan ruumista krematorioon. Siellä hän huomaa että "Sheilan" ruumiilla on kymmenen varvasta. Fakta: Sheilalla on vain yhdeksän varvasta, koska hän lavasti aiemmin kuolemansa leikkaamalla varpaansa irti.

 



 

Eli kuten oli arvattavissa, Sheila EI olekaan kuollut. Sheilan sijaan Steffyn kimppuun hyökkäsi hänen rikoskumppaninsa Sugar, joka jo vuosia sitten muutti ulkonäkönsä samanlaiseksi Sheilan kanssa (sisarsarjassa Tunteita ja tuoksuja). Miksi Sugar teki niin? Sitä ei vielä tiedetä.

"Sheilan" ruumis ehti palaa poroksi, joten Deaconilla saattaa olla vaikeuksia saada ketään uskomaan näkemäänsä.

Missä Sheila on viettänyt aikaa "kuolemansa" jälkeen? Se jää nähtäväksi.




 

Kun Kauniit ja rohkeat vietti 37-vuotissyntymäpäiväänsä (kuvia täällä), mukana juhlahumussa oli Sheilan esittäjä Kimberlin Brown. Joten jo siitä pystyi arvaamaan ettei hän ole oikeasti lähtenyt pois sarjasta.

 

Palaako tuttu hahmo sarjaan?

 

Toinen kiinnostava kasvo bileissä oli Ivy Forresterin esittäjä Ashleigh Brewer. Onko Ivy siis palaamassa sarjaan? Muistatko Ivyn? Muistatko miten hän lähti pois sarjasta? Minä en.

Muistan vain sen kun ex-Thomas Pierson Fode yritti vietellä Ivyn...