perjantai 17. joulukuuta 2021

Vanhoja pieruja palasi sarjaan

Steffyn ja Finnin häät saivat yllätyskäänteen kun paikalle ilmestyi Sheila, joka paljastui Finnin biologiseksi äidiksi. Mutta kuka on Finnin biologinen isukki? Finnin adoptioisällä Jackillä on isompikin luuranko kaapissaan. Hänellä oli aikoinaan salasuhde Sheilan kanssa, ja tämän suhteen seurauksena syntyi Finn. Kun totuus Jackin suhteesta ja isyydestä lopulta paljastuu, Finn ja hänen adoptioäitinsä Li eivät ole ollenkaan mielissään. 



 

Sheila tekee omalla tahollaan kaikkensa että pääsisi luikertelemaan Finnin ja lapsenlapsensa Hayesin elämään. Steffy ei moista luikertelua katso hyvällä, ja tekeekin itsestään Sheilan päävihollisen. Osana juoniaan Sheila jopa teeskentelee menettävänsä tajuntansa Finnin nähden.



Hope kokee iloisen yllätyksen: hänen isänsä Deacon on päässyt pois vankilasta. Brooke, Ridge ja Liam eivät ole asiasta yhtä innoissaan.




 

Sheila törmää Deaconiin ja yrittää saada tätä mukaan juoniinsa. Hetken aikaa he jopa valehtelevat olevansa suhteessa keskenään, joidenkin viattomien ihmisten kauhuksi.


Kolmas sarjaan palaaja on Taylor, mutta tällä kertaa hänellä on kokonaan uudet kasvot. Tayloria esittää tästä lähtien näyttelijä Krista Allen, joka on aiemmin nähty saippuassa Päivien viemää (Days of our lives). Uuden Taylorin peruukkia on haukuttu ahkerasti.

 



Taylorin paluu Losiin osuu hetkeen jolloin Brooken ja Ridgen suhteessa on säröjä Deaconin vuoksi. Brooke on pystynyt hyväksymään Deaconin halun olla läsnä Hopen elämässä, Ridge ei. Taitaapa Deacon haaveilla jopa suhteesta Brooken kanssa. Alkaako vanha suola pian janottaa Ridgeä?



1 kommentti: