Näytetään tekstit, joissa on tunniste taylor hayes forrester. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taylor hayes forrester. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. syyskuuta 2026

Kauniit ja rohkeat: Skandaalimainen syrjähyppy!

Tätä syrjähyppyä et arvannut! 

Kauniiden ja rohkeiden juonipaljastuksissa aivan odottamaton pari päätyy yhdessä vällyjen väliin, ja kaksi avioeroa uhkaa. 

Lisäksi sarjassa nähdään kosinta, mutta vastataanko siihen myöntävästi? 

 



Steffyn nauttiessa jo auringosta Monacossa Finn on missannut lentonsa. Li tarjoutuu varaamaan pojalleen uuden lennon. Juuri silloin Sheila tulee käymään Lin luona. Li kutsutaan hätätapaukseen, ja Sheila näkee poikansa lennon tiedot. Niinpä Finn saa lennolle kivan ja toivotun vieruskaverin, äitinsä.

 


 

Monacossa tapahtuu hirveitä

Perillä Monacossa Steffy ja Finn nauttivat hetken nostalgiasta pyhässä paikassa jossa he löysivät toisensa uudestaan, silloin kun kaikki luulivat Finnin kuolleen.

Rannalla Sheila yrittää piileskellä heiltä pyyhkeen alla, mutta Steffy huomaa jotain epäilyttävää: kahdeksan varvasta. 

 


 

Steffy suuttuu Finnille siitä että tämä ei kertonut Sheilan olevan Monacossa. Finn sanoo että Sheila tahtoo vain mahdollisuuden olla osa heidän perhettään, ottaen äitinsä puolen. Mutta Steffy pelkää Sheilaa kuollakseen. "Ole sitten äitisi kanssa. Meidän juttumme on ohi", Steffy sanoo, ottaa vihkisormuksensa pois sormestaan ja ryntää pois paikalta.

 


 

Ja samantien Steffy on jo lentokoneessa matkalla takaisin Los Angelesiin. Onko tämä Steffyn ja Finnin avioliiton loppu? 

Steffy alkaa ryypätä koneessa ja sammuu. 

 


 

Monacossa Finn kertoo Brookelle ja Ridgelle että Steffy on kateissa.

 

Pako Pariisiin 

Hedelmätön Daphne kertoo Carterille lähtevänsä takaisin Pariisin, koska hän ei voi antaa Carterille sitä mitä tämä haluaa: lapsen. Onko tämä Carterin ja Daphnen tuoreen avioliiton loppu? Daphne ottaa vihkisormuksen pois sormestaan ja lähtee.

 


 

Carter puolestaan alkaa ryypätä viskiä. Arvaatko mihin tämä on menossa?

 


 

Kahden kännikalan kohtaaminen 

Ja sitten kaksi särkynyttä sydäntä kohtaa toisensa Forresterilla. Steffy kertoo Carterille jättäneensä Finnin. Carter kertoo Steffylle Daphnen jättäneen hänet.

 


 

Seuraavana aamuna Steffy ja Carter heräävät yhdessä alastomina sohvalta!

 


 

Ja juuri kun edellisen yön jäljet on siivottu Daphne palaa. Hän ei pystynytkään jättämään Carteria.

Finn puolestaan palaa kotiin Monacosta ja rukoilee Steffyltä anteeksiantoa. 

 


Steffy haluaisi kertoa syrjähypystä Finnille, mutta Carter rukoilee häntä olemaan tekemättä niin. Se tuhoaisi kaksi avioliittoa, ja pilaisi Carterin välit Ridgeen. Mitä syyllisyyden painama Steffy tekee? 

Tuleeko Steffy raskaaksi Carterille? Antaako Steffy lapsen hyvälle ystävälleen Daphnelle? Spekulaatiot käyvät kuumina.

 

Kosinta

Deacon kosii Tayloria, joka kieltäytyy. Deacon on luonnollisesti pettynyt, ottihan hän avioeron murhaajasta ollakseen Taylorin kanssa. Taylorin mielestä heillä on hyvä juuri näin.

 


keskiviikko 22. huhtikuuta 2026

Kauniit ja rohkeat: Tappaako Sheila Taylorin?

Viimeksi Kauniiden ja rohkeiden juonipaljastuksissa Sheila oli saamassa Taylorin ja Deaconin kiinni rysän päältä. Mikä on murhanaisen vastaus aviomiehensä syrjähyppyyn?

 


 

Kun Sheila potkaisee makuuhuoneen oven auki Taylor onkin yksin sängyssä, ja kysyy veistä heiluttelevalta Sheilalta aikooko tämä tappaa hänet. Deacon on onnistunut pakenemaan ajoissa ulos ikkunasta, puolialastomana.

 


 

Sheila ei siis ehdi nähdä Deaconia, ja luulee että Taylor nautti yksinään "omasta ajasta". Eli Taylor ja Deacon pääsivät pälkähästä toistaiseksi. Mutta epäilyksen siemen on kylvetty Sheilan mieleen.

Mitä murhanainen tekee kun hän tajuaa tulleensa petetyksi? 

 

Paljastava pizza 

Steffy ei oikein tykkää kun Taylor kertoo hänelle yöstään Deaconin kanssa, ja siitä että Sheila lähes yllätti heidät sängystä.

Mutta Sheila näki Deaconin ravintolan pitsalaatikon Taylorin luona. Paljastaako pitsalaatikko salasuhteen? Sheilan mielestä myös hiekka Deaconin kengissä on epäilyttävää.

Deacon menee tapaamaan Tayloria tämän työpaikalle. Sheila pyrkii sisälle rakennukseen, mutta ei pääse naamioitumatta sairaanhoitajaksi. Ja sitten Sheila näkee Deaconin ja Taylorin epäilyttävän intiimissä tilanteessa. Deaconin lähdettyä pois paikalta Sheila ryntää Taylorin toimistoon. 

Onko Taylor valmis ottamaan lääkkeensä hoitaja Carterilta? Sheila haluaa tietää totuuden: onko Taylorilla suhde Sheilan aviomiehen kanssa? 

 


 

Kuoleeko Taylor?

Taylor myöntää Sheilalle salasuhteen. Sen että hän ja Deacon ovat rakastuneita toisiinsa. Sheila uhkailee Tayloria pizzaleikkurilla. Sitten Sheila leikkaa sillä jotakin Taylorin huutaessa. Leikkasiko Sheila Tayloria? Ei, vaan pizzaa. Nuoltuaan pizzaleikkuria Sheila väittää että hän ei ole enää hullu.

Myöhemmin Sheila ja Deacon juttelevat rehellisesti avioliitostaan. Se on ohi, Deacon myöntää. Hän haluaa olla rakastamansa Taylorin kanssa. Kaikkien odotusten vastaisesti Sheila ei reagoi väkivaltaisesti. Hän jättää jäähyväiset Deaconille ja Il Giardinolle.

Mutta kun Taylor ja Deacon juhlivat uutta onneaan, Sheila stalkkaa heitä ikkunan takana. Aikooko Sheila oikeasti luovuttaa, vai kostaa? Sitä ei ole vielä paljastettu USA:n jaksoissa.

 


 

 

tiistai 7. huhtikuuta 2026

Kauniit ja rohkeat: Tappava syrjähyppy?

Viimeksi Kauniiden ja rohkeiden juonipaljastuksissa Taylor ja Deacon olivat aloittamaisillaan salasuhteen. Nyt tuo suhde etenee hengenvaarallisen pitkälle.

 


 

Dylanin oikea henkilöllisyys paljastuu

Eronneet Will ja Electra suutelevat, ja myöntävät toisilleen kuolemattoman rakkautensa. Will vakuuttaa Electralle että Dylan on muuttamassa pois, mutta sitten Electra sattuu kysymään ovatko he suudelleet toisiaan. Will ei pysty valehtelemaan asiasta, eli Electra ja Will eivät palaa yhteen.

Daphne tietää että Ivy on sotkenut Willin ja Electran välejä, mutta ei kerro asiasta. Electra hakee taas lohtua viheliäiseltä Ivyltä.

Steffy ottaa Dylanin töihin Forresterille. Hyväkin idea? Ainakin se saa Dylanin paljastamaan vihdoin koko nimensä: Melissa Dylan.

Ivy manipuloi Electraa ja RJ:tä yhteen, ja heillä onkin ihan onnistuneet treffit Ivy-tädin vakoillessa heitä salaa. 

 


 

Dylan saa tietää Ivyn manipuloinnista, mutta ei ainakaan vielä kerro siitä kenellekään. Haluaahan hän Willin itselleen, ja myöntää tälle rakastavansa tätä. 



 

Se on muotisota nyt 

Brooken ja Ridgen vastustuksesta huolimatta Katie aikoo käyttää Ericin suunnittelemia vaatteita Logan-muotitalonsa ensimallistoon. 

Loganin malliston ensiesittelystä tuleekin aikamoinen mediamylläkkä, kun Ridge, Brooke ja Eric ryntäävät paikalle. Lehdistöllä riittää kysymyksiä, kuten antoiko Ridge todella potkut isälleen? Bill kertoo ylpeänä siitä että Eric hakeutui heidän luokseen, ja suunnitteli Loganin malliston. 

 


 

Brooke jaksaa valittaa siitä että Katie "varasti" nimen Logan. Brooken mielestä Katie varasti Ericin mallit. Brooke vannoo tuhoavansa Katien ja tämän "pienen ällöttävän muotitalon".

 

Rysän päällä 

Deacon yrittää palata avioliittoonsa Sheilan kanssa, mutta rakastellessaan Sheilaa hän ajattelee vain Tayloria. Ja Sheila ryntää heti innoissaan kertomaan seksistä Taylorille, kiitellen Taylorin Terapiaa™ kaikesta hyvästä avioliitossaan. 

Steffy löytää Taylorin ja Deaconin samasta huoneesta, ja tykkää kyttyrää. Hän vaatii heitä taas lopettamaan suhteensa. 

Mutta kaikesta huolimatta Taylor ja Deacon tapaavat toisensa salaa Steffyn talolla, ja tällä kertaa on tosi kyseessä. He aikovat rakastella.

 


 

Samaan aikaan Sheila on niin kiitollinen Taylorille siitä että tämä on terapioinut Deaconia parempaan avioliittoon. Sheila haluaa viedä Taylorille kiitokseksi kukkia, kätevästi juuri nyt.

Sheila päästää itsensä sisälle Steffyn taloon. Kuullessaan Taylorin ääntelevän yläkerrassa Sheila luulee tämän olevan pulassa. Sheila nappaa keittiöstä veitsen, ja ryntää Taylorin "avuksi".

 


 

Sheila potkaisee makuuhuoneen oven auki veitsi kädessään. 

Mitä sitten tapahtuu? Se paljastuu seuraavassa Kauniiden ja rohkeiden juonipaljastuksessa. 

 

maanantai 9. maaliskuuta 2026

Paljon melua kolmen kimpasta

Kolminkertaisen häähumun jälkeen tässä muita Kauniiden ja rohkeiden juonipaljastuksia.

 


 

Hengenvaarallinen suhde

Steffy kuulee kun Taylor myöntää että Deacon on juuri sellainen mies johon hän voisi rakastua. Paitsi että Deacon on naimisissa, murhaaja-Sheilan kanssa. Onko Taylorin henki vaarassa?

Sheila kuulee Deken sanovan Deaconille että tämän kannattaisi jättää Sheila ja etsiä toinen nainen. Onko Deken henki vaarassa?

Deacon ja Taylor lähentyvät entisestään. He fantasioivat toisistaan. Ja sitten... he tunnustavat toisilleen rakkautensa, ja suutelevat. Oikeasti. 

 


 

Deacon haluaisi lopettaa avioliittonsa Sheilan kanssa. Mutta miten erota kostonhimoisesta murhaajasta? Deacon ei pysty sanomaan asiaansa Sheilalle.

Steffy uhkaa katkaista Taylorin välit häneen ja lapsiinsa jos tämä jatkaa suhdetta Deaconin kanssa. Niinpä Taylor etääntyy Deaconista. Silti he eivät voi olla ajattelematta toisiaan, ja hakeutumatta toistensa seuraan. Tästä ei seuraa mitään hyvää...

 

Kolmen kimppakämppä

Lunan kuoliaaksi ajanut Dylan on koditon, ja kämppää siksi Electran ja Willin luona. Dylan katselee Williä sillä silmällä. 

Steffy ja Electra lähtevät työmatkalle San Franciscoon, ja sillä aikaa Will ja Dylan toimivat yhdessä Hayesin lapsenvahteina. Jostain syystä Dylan päätyy esittelemään Willille balettiliikkeitään.

Ivy näkee Willin ja Dylanin turhan intiimiltä vaikuttavassa tilanteessa, ja pimahtaa. 

 




Ivy käskee Dylania häipymään pois kaupungista, ja tämä aikookin tehdä niin. Mutta sitten Zeke näkee Dylanin syövän pitsaa roskiksesta, ja tarjoaa tälle töitä isänsä ravintolasta.

Will näkee Dylanin töissä ravintolassa, ja Dylan paljastaa mitä Ivy teki. Will pyytää Dylania takaisin asumaan rantatalolle. Seuraa välienselvittely, jossa Ivy sanoo ettei se mitä Dylanin ja Willin välillä tapahtui ole sopivaa. 

Electra käskee Williä valitsemaan joko hänet tai Dylanin. Koska Will ei käske Dylania häipymään, Electra tekee niin. Hänen ja Willin suhde on ohi. 

 


 

Pimahtanut Ivy manipuloi heidän tilannettaan entistäkin pahemmaksi. 

 

RJ palaa uusin kasvoin

Viimeksi RJ hävisi sarjasta ilman selitystä. Nyt hän palaa, mutta näyttelijä on vaihtunut. RJ:tä esittää jatkossa Brayan Nicoletti.

 


 

Heti ensimmäiseksi RJ kirjaimellisesti törmää Dylaniin. 

 


 

Ivyn manipuloinnin vuoksi RJ pääsee myös pian lohduttamaan sydänsuruista Electraa. Will näkee Electran ja RJ:n suutelevan. Sitä Will ei näe että Electra torjuu RJ:n.

 


 

Dylan puolestaan lohduttaa Williä. Kolmiodraamasta neliödraamaksi!

 


 

Ericin suuri salaisuus paljastuu

Ridge ja Brooke saavat tietää että Eric on suunnitellut vaatteita Katien uudelle Logan-muotitalolle. Siitä seuraa tietysti riita, mutta kesken sen Eric säikäyttää huonolla voinnillaan. Stressi on ollut Ericille liikaa, mutta hän on kunnossa.

Ridge haluaa Ericin takaisin töihin Forresterille. Ridge haluaa myös Ericin Katielle suunnittelemat asut Forresterin mallistoon.

Kumpi saa Ericin omistajuuden, Ridge vai Katie?

 


 

 

tiistai 11. marraskuuta 2025

Kuka on Lunan lapsen isä?

Viimeksi Kauniiden ja rohkeiden juonipaljastuksissa Luna onnistui suunnitelmassaan tulla raskaaksi. Mutta onko Will oikeasti Lunan lapsen isä?

 


 

Will joutuu kertomaan viattomalle tyttöystävälleen Electralle totuuden. Että hänellä oli seksiä Lunan kanssa, joka on nyt raskaana. Electran sydän särkyy.

 


 

Bill käskee luonansa nyt majailevaa Lunaa tekemään abortin, Luna ei tietenkään suostu siihen. Luna ei tiedä mitä Bill on tehnyt aiemmin, lähes tappanut Amberin joka yritti samaa juonta raskautensa avulla. Onko Lunan henki vaarassa?

Bill raivoaa että Lin olisi pitänyt antaa Lunan kuolla, niin että Billin ei nyt tarvitsisi tappaa tätä.

Kun kaksi Willistä tappelevaa naista kohtaa Electra lyö Lunaa. Ansaitsiko Luna sen?

 


 

Will ja Electra ovat päättäneet selvitä tästä yhdessä jotenkin. Kaikki pistävät toivonsa sen varaan että Will ei olekaan Lunan lapsen isä.

 

Isyystesti 

Bridget tulee Billin talolle tekemään Lunan lapselle isyystestin. Testi paljastaa että Will on Lunan lapsen isä. Se on tietysti kamala uutinen kaikille muille paitsi Lunalle, joka hehkuttaa raskauttaan joka hetki.

Baker saapuu paikalle ja pidättää Lunan kidnappauksesta ja murhan yrityksestä rantatalolla. Electra paljastaa kutsuneensa poliisit. Raskaana oleva Luna joutuu vankilaan.

 


 

Murhauhkaus 

Äskettäin sarjaan saapunut Zeke kertoo isälleen Deaconille että Luna on elossa. Deacon on vihainen siitä että Sheila ei kertonut sitä hänelle, vaikka tiesi asiasta.

Deacon menee Taylorin luokse avautumaan aviokriisistään. Luonnollisesti Taylorkin on järkyttynyt Lunan elossaolosta. 

Deacon jatkaa terapiakäyntejään Taylorin luona, ja Sheilakin saa tietää asiasta.

Taylor ja Deacon lähentyvät. Se on vaarallista, koska Sheila vannoo tappavansa Taylorin jos tämä tekee jotain sopimatonta Deaconin kanssa. 

 


 

Ero 

Carter ja Hope eroavat, purkavat kihlauksensa. Jotta Hope voisi olla perheensä kanssa.

 


 

Löytääkö Carter heti lohtua Daphnesta? Ehkä ainakin tämän seuraavan juonipaljastuksen jälkeen.

 

Kosinta!

Liam kosii Hopea, joka vastaa myöntävästi. Valheellinen tieto Liamin kuolemasta on saanut heidät arvostamaan toisiaan ihan uudella tavalla. Tiedossa on siis Hopen ja Liamin häät.

 


 

Steffyn paluu

Kotiin palaavaa Steffyä odottaa ikävä uutinen: Luna on elossa. Eikö tämä painajainen koskaan lopu?

 


 

 

Ps. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Liamin oli määrä oikeasti kuolla! Käsikirjoittaja Brad Bellin mielestä kaikki Liamin tarinat oli jo kerrottu, ja jäljellä oli enää dramaattinen kuolema. Mutta tunnetusti käsikirjoitusta muutettiin viime hetkellä, ja Liamin aivokasvain ei ollutkaan totta. 

 

keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Kauniit ja rohkeat: Yllätyshäät, raskaus ja kohuhahmo!

Juuri kun luulit tietäväsi ketkä menevät seuraavaksi naimisiin Kauniissa ja rohkeissa eräs hahmo vaihtaakin kihlattuaan lennosta, ja menee heti naimisiin toisen hahmon kanssa. 

 


 

Sarjaan saapuu myös uusi hahmo jonka henkilöllisyys yllättää kaikki ja joka saa katsojat uhkaamaan sarjan katsomisen lopettamisella! 

 

Kolmiodraama vai neliödraama? 

Carter haluaa mennä naimisiin Hopen kanssa, nyt ja heti.

 


 

Juuri silloin Liam tajuaa haluavansa Hopen takaisin ja olla perhe tämän kanssa. Liam suutelee Hopea.

 


 

Ja Ivykin valitsee juuri tämän hetken kertoakseen Liamille että haluaa olla tämän kanssa, mutta Liam sanoo haluavansa Hopen. 

Carter haluaa Hopen, Liam haluaa Hopen, Ivy haluaa Liamin. Mutta kenet Hope haluaa? Se ei ole vielä selvinnyt.

 

Thomasin raivokas paluu 

Brooke kertoo Ridgelle että hän ei aio odotella tätä kun on olemassa mies joka on valmis kosimaan häntä, eli Nick. Brooke myöntää että halusi Nickin avulla vain tehdä Ridgen mustasukkaiseksi, ja siksi Nick lähti pois. Ridge ei ole vieläkään purkanut kihlaustaan Taylorin kanssa. Miten kauan Brooken on odotettava? 

Taylor puolestaan haluaa päättää hääpäivästä Ridgen kanssa. Thomas palaa Los Angelesiin ja on innoissaan vanhempiensa tulevasta avioliitosta. Mutta Thomas kuulee ja näkee heti Brooken ja Ridgen arveluttavassa tilanteessa. Mitäs tämä peli nyt oikein on? Eihän Ridge koskaan särkisi Taylorin sydäntä? Tai venkoilisi kahden eri naisen välillä?

Thomasin oma kihlaus Parisin kanssa on purkautunut. Thomas varoittaa Brookea tulemasta Taylorin ja Ridgen väliin, mutta kuka voisi muka estää kohtaloa?

 


 

Yllätyshäät! 

Taylor sanoo Ridgelle haluavansa mennä naimisiin huomenna. Mutta hääpäivästä sopimisen sijaan Ridge dumppaakin Taylorin, menee Brooken luokse ja kosii Brookea. Brooke sanoo kyllä.

 


 

Ridge sanoo haluavansa mennä naimisiin heti. Ja niin Carter vihkii Brooken ja Ridgen avioliittoon Forresterin toimistolla. Ridge ja Brooke ovat taas naimisissa. Kuinka monetta kertaa?

 


 

Thomas ei hyväksy tuoretta avioliittoa, ja käy käsiksi Brookeen. Ridge työntää poikansa kauemmaksi Brookesta, ja käskee Thomasia hyväksymään liiton.

 


 

Sitten helvetti jäätyy kun Thomas ja Brooke tekevät sovinnon... ja halaavat. 

 



Onko Luna raskaana? 

Will on kauhuissaan kun hän tajuaa ettei viettänytkään yötä Electran kanssa. Kuka sitten oikein oli tuo mystinen nainen? Will avautuu ongelmastaan äidilleen Katielle.

Lunalla on selkeä suunnitelma miten pysytellä poissa vankilasta. Hän aikoo tulla raskaaksi Willille. 

Autuaan tietämätön Electra on odottanut pitkään, ja viimein hän ja Will harrastavat seksiä. (kuva)

 

Kärsimätön Luna tekee jo raskaustestin, mutta se on negatiivinen. 

Luna lähettää Willille tekstiviestin, ja kuvan naamiosta. Will käyttää Liamin hakkerointitaitoja hyväkseen saadakseen tietää mistä viesti tuli. Kun Will suuntaa sinne hän löytää kauhukseen kuolleeksi luulemansa Lunan.

 


 

Will on valmis soittamaan poliiseille kun Luna näyttää hänelle tietyn naamion. Will on järkyttynyt kun hän tajuaa että Luna oli se nainen jonka kanssa hän oli sinä yönä.

Myöhemmin koko perhe Spencer saapuu Lin luokse vaatien oikeutta Willille. Kun Li saa tietää mitä Luna teki Willille hän kuristaa Lunaa (kuva) ja sanoo tämän olevan paha. 

 

Mutta Lunalla on valttikortti hihassaan. Positiivinen raskaustesti putoaa hänen laukustaan, ja Luna julistaa innoissaan olevansa raskaana Willille!

Kukaan ei halua uskoa Lunaa, ja Bill pakottaa hänet tekemään monta uutta raskaustestiä. Ne ovat kaikki positiivisia!  

 

Ensimmäinen homopari Kauniisiin ja rohkeisiin!

Harrison Cone liittyy Kaunareiden näyttelijäkaartiin. Hän esittää Remyn poikaystävää Dekeä. 

Mutta Remyllähän oli aiemmin pakkomielle naisesta, Electrasta? Remy sanoo että kaappi on monimutkainen paikka, hän piilotteli todellista itseään.

Tämä tieto homoparista on saanut joidenkin Kauniiden ja rohkeiden vannoutuneiden katsojien lopettamaan sarjan katsomisen. 

Aiotko sinä tehdä niin? 

 


 

Deke on Deaconin poika!

Onko Deke sukua jollekin sarjan hahmolle? Kyllä vain, hänen sukunimensä on Sharpe. Deke on Deaconin poika! 

Muistatko kun Deacon sai lapsen Becky Mooren kanssa, mutta Amber esitteli lapsen omanaan saadakseen Rickin itselleen? Niinpä lapsi sai nimekseen Eric Forrester III.

 


 

Sitten Becky kuoli ja seurasi miljoona juonenkäännettä, joista voit lukea esimerkiksi täältä.